(Ja jo heti aluksi pitänee pyytää anteeksi huolimattomuuttani, sillä Anna nousee sängystä arkiasu päällään .. sori )
Anna heräsi levottomana. Hän hieraisi hiestä märkää otsaansa, painajaiset olivat riivanneet häntä taas koko yön. Pahat unet olivatkin tulleet jo tutuiksi lähiviikkoina. Aamulla hän ei kuitenkaan koskaan muistanut, mitä unessa oli tapahtunut. Ainoa mielikuva siitä oli surullisuus, tunne, ettei hän voinut estää tapahtuvaa, vaan joutui katsomaan vierestä jotain.. väärää. Hän päätti unohtaa unet, edessä olisi ihana lauantaipäivä.
Taloudenhoitaja oli laittanut hetki sitten murokulhon odottamaan häntä. Anna nappasi lautasen pöydältä ja istuutui pehmeälle tuolille pöydän ääreen. Hän katseli sieltä Fannyn nautinnollista ruokahetkeä, ja kadehti kissaa. Sillä oli niin helppoa. Nauttia jokaisesta päivästä vailla huolenhäivää. Toisin olivat hänen asiansa. Anna joutui syömään yksin, tekemään läksyt yksin, viettämään vapaa-aikansa yksin.. vanhemmat olivat aina poissa. Tai oikeastaan äiti oli usein aamupäivisin kotona, mutta nukkui, laittoi hiuksiaan, sovitteli vaatteita tai yksinkertaisesti luki muotilehtiä. Kavereita ei tytöllä ollut, ei kukaan halunnut olla hänen kanssaan koskaan. Isästään hän ei halunnut edes puhua. Oli niin ilmeistä, ettei mies välittänyt Annan asioista tippaakaan. Miehen ainoa oikea rakkaus oli hänen oma firmansa.
Anna siirtyi soittamaan suurta, valkoista pianoaan. Siihen sai purkaa kaikki yksinäisyydentunteet. Kymmenen metrin päässä hänestä Michelle ja Charlie juttelivat kiivaasti.
"Lähtisitkö siis kanssani firman vuotuisiin juhliin ?" Charlie kysyi vaimoltaan hymyillen.
"Voi kyllä ! Kaipasinkin rentoutumista tältä kaikelta hässäkältä. Taloudenhoitaja jää Annan seuraksi, tai Anna jää yksin, kyllä hän pärjää joka tapauksessa. Moneltako tulet hakemaan minut, kultaseni ?
"Tasan kello kuusi, juhlat alkavat seitsemältä. Ole valmiina pihalla, otan sinut kyytiin siitä. Nyt minun täytyy mennä äkkiä, palaveri alkaa ihan kohta, nähdään illalla." Mies sanoi asiallisesti Michellelle lähtiessään kohti ulko-ovea.
Michelle päätti, että Krista saisi kertoa asiasta Annalle. Hän itse liiteli kohti vaatehuonetta sovittamaan jotain tyylikkäistä merkkiasuistaan. Krista lähestyi Annaa olohuoneessa, kun tyttö oli menossa lukemaan kokeisiin.
"Neiti hei, kuulin äskettäin äidiltänne, että he lähtevät isänne kanssa joihinkin edustusjuhliin illalla. Olisin mielelläni jäänyt tänne teidän kanssanne, mutta minulla on valitettavasti koulutus. Joudutte jäämään tänne yksin, mutta olettehan jo iso tyttö, pärjäätte varmasti." Krista lausui Annalle teennäisen ystävällisesti. Annaa oli aina ärsyttänyt toisten tapa teititellä häntä, hänhän oli vasta kahdentoista, ei mikään rouva.
"Sinun ei tarvi teititellä mua. Joudunko jäämään tänne yksin ? En halua, täällä on tosi pelottavaa yksin illalla, kun talo on tälläinen hehtaaripalatsi !" Anna vastasi tympeästi kodinhoitajattarelle.
"Olen pahoillani, mutta näin on tehtävä. Pärjäät varmasti. Ja jos tulee paha tilanne, niin voit kuulemma soittaa Rouva Palazzille. Mutta vain hätätilanteessa." Nainen lausui piirunverran töykeämmin. Sitten hän ohitti Annan ja lähti tiskaamaan lautasia.
Anna jäi paikalleen seisomaan. Illasta tulisi yksinäinen. Todella yksinäinen.
Michelle ja Charlie seisoivat tyytyväisinä pihallaan, valmiina nousemaan odottavaan taksiin. He eivät paljoa ajatelleet, miltä Annasta tuntui, vaikka tyttö oli yrittänyt selittää äidilleen, ettei halunnut jäädä yksin. Kuin unohtaen tämän Michelle hymyili astuessaan keltaiseen taksiin, joka veisi heidät kohti seurapiirikemuja.
Ilta sujui yksinäisissä merkeissä Annan lukiessa kokeisiin, soittaessa pianoa, sekä ruokaillessa valmisruoalla. Illan pimetessä alkoi Annaa kalvaa pelko yksin olemisesta. Hän ajatteli tunteen helpottava, jos saisi puhua jollekin. Hän päätti soittaa yhdelle ja ainoalle tutulleen koko koulusta, jonka kanssa oli jopa joskus jutellut. Tyttö ei ollut kiusannut häntä, vaan jopa ymmärtänyt. Eivät he kavereita olleet, mutta tunsivat toisensa. Anna nosti luurin sateen ropistessa ikkunaan. Luurista kuului pari tööttäystä, mutta sitten linja katkesi. Paria sekuntia myöhemmin myös valot naksahtivat pois. Anna joutui paniikkiin. Hän oli aina pelännyt pimeää paljon. Nyt ei ollut puhelinta, eikä valoja.
Anna juoksi peloissaan valonkatkaisijalle, mutta valot eivät syttyneet. Häntä pelotti, pelotti paljon. Tyttö yritti hetken hillitä pakonomaista tunnettaan päästä pois talosta. Mutta sitten vastustus petti, ja hän ryntäsi kohti ovea.
Pimeyteen katsoessaan hänellä oli hetken olo, että häntä tarkkailtiin. Se kuitenkin meni hetkessä ohi, ja hän ajatteli sen olevan vain valvontakamera, jonka tutka häntä osoitti. Anna juoksi ulos ovesta, ei tiennyt minne, mutta juoksi kuitenkin. Juoksi pitkään, pitkään, saavuttamatta mitään tuttua paikkaa..
Sillä välin puistossa:
Ilta pimeni puistossakin. Charlie ja Krista istuivat lammen rannalla jutellen rauhallisesti.
"Onneksi Michelle ei epäillyt mitään minun sanoessa, että lähtisin nukkumaan. Siellä hän nyt nauttii juhlista vähintäänkin aamuun asti. Ja minä saan nauttia sinusta, Krista. Ja se on parasta, mitä minä voin saada.." Charlie hempeili Kristalle. Nainen katsoi häntä tekohymy naamallaan ja vastasi.
"Totta, Charlieni. Nautin minäkin sinusta paljon, todella paljon. Olet unelmieni mies, ymmärräthän ?"
Charlie hymyili naiselle ja nyökkäsi. Romantiikka kukoista heidän välillään.
Pari hetkeä myöhemmin tunnelma oli jo todella intiimi. Rauhallisen lammen toisella puolella ihmiset paistoivat makkaraa, mutta heillä ei ollut nälkä. Rakkaus peitti alleen kaiken muun. Kaikki ympäristön äänet, eivätkä he tunteneet mitään muuta kuin toisensa.
Sillä välin Anna oli juoksussa kohti puistoa. Kylkeen pisti, mutta hän ei voinut lopettaa juoksua. Ei ennen puistoa. Siellä olisi varmaan ihmisiä, vaikka kello olikin jo lähemmäs yhtä. Tajuamatta tulevaa paljastusta Krista ja Charlie kaulailivat lämmen ääressä.
He kaulailivat liian rakastuneesti, sillä eivät huomanneet Annaa, joka saapui lammelle. Tyttö siristi silmiään, kun näki kaksi tuttua hahmoa. Hän ei nähnyt tarkasti, joten meni hitusen lähemmäs. Nähdessään isän Kristan kanssa hänen silmänsä samenivat. Ei, ei tämä voinut mennä näin. Vaikka äiti olikin kylmä ihminen, ei hänkään tälläistä ansainnut. Miten isä saattoi tehdä tämän heille ?
Osa oli tönkkö, tiedän, ja pyydän anteeksi. Ensiosassa yritän parantaa vähän tarinan laatua. No mutta, mitäpä te, lukijat, piditte osasta ? Kommentteja vain, ja toiveita ja ihan mitä vain (:
Kommentit